Post by Annundwen on Jul 10, 2016 15:43:44 GMT 2
Tervetuloa virtuaalitalli Allu Expressin järjestämiin esteratsastuskilpailuihin. Kilpailupäivä on 8.8.2016 ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 5.8.2016
Vastuuhenkilönä Annundwen (VRL-00399), allu.express@gmail.com
Kaikki alle 148cm luokitellaan poneiksi.
3 hevosta / luokka / henkilö.
Hevonen voi osallistua 2 luokkaan.
Hevonen voi osallistua vain kerran yhteen luokkaan.
Luokkiin otetaan 30 ratsukkoa.
Osallistuminen sallittu vasta sen jälkeen, kun kutsu löytyy VRL:n kalenterista.
Tulokset arvostelee Annundwen.
Osallistumismuoto tähän alle:
Ratsastaja (VRL-00000) - Hevonen VH00-000-0000
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen ja Hevosen VH-tunnus vapaaehtoinen
Tarinat puolestaan lähetetään osoitteeseen allu.express@gmail.com otsikolla ERJ-tarina
Luokat avoinna kaikille
1. 60cm
2. 80cm
3. 100cm
4. 120cm
Tarinaohjeistukset:
-pituudella ei ole väliä
-tyyli saa olla kaikkea twiitistä fantasianovelliin
-tekstin sujuvuus ja luettavuus on tärkeintä
Luokkakohtaiset:
1. Tarinan kertojana kisahoitaja tms, ei ratsastaja
2. Tarinan kertojana hevonen itse.
3. Tarinassa meno-/tulomatkan kommellukset
4. Tarinassa itse suoritus, kyseessä aikaratsastusluokka
Osallistujat:
1. 60cm
2. 80cm
1. Tuula (VRL-14043) – Vester
3. 100cm
1. Salma (VRL-13360) - Bonnie KN VH15-029-0290
2. Werry (VRL-12945) - Varmajalka
4. 120cm
1. Salma (VRL-13360) - Bonnie KN VH15-029-0290
Tuula + Vester
Seisoskelin taas siinä ahtaassa tilassa, jossa ei edes kylkeään ylettynyt raapimaan. Vierelläni heinää mutusti pihattotoverini Pimu. Liekö tuo nuori neiti tiesi mihin olimme matkalla? Ihmisemme oli pakannut taas tuon pelottavan, mustan hökkelin täyteen puristavia satulavöitä ja hampaiden välissä kirskuvia kuolaimia, tämä ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa. Olimme matkalla eläinlääkärin luo!
Aloin hermoilla tajuttuani tilanteen, pyörin ja hyörin suuntaan ja toiseen. Oli pakko keksiä pakotie. Yritin potkaista laskusillan alas, mutta eihän se hievahtanut minnekään. Yritin saada Pimun mukaan ovelaan juoneeni, mutta se viis veisasi jatkaen heiniensä mutustamista, pahainenkin tamma! Yhtäkkiä vauhti alkoi hidastua ja matkan teko tyssäsi. Kuulin auton oven avautuvan ja paiskautuvan kiinni.
Nyt se on menoa, viitoin Pimulle päätäni hurjasti heiluttaen. Eläinlääkäri tulisi valkoisine takkeineen ja kaappaisi meidät, ihmisemme vain katsellen vierestä! Laskusillan metalliset lukot aukesivat yksi kerrallaan ja lopulta se laskettiin alas. Katsoin kauhistuneena valkopaitaista ihmishahmoa ja yritin pomppimalla päästä ahtaasta tilastani. Mahani oli jumiutunut väliseinän ja jykevämmän seinän väliin, mutta se ei estänyt minua työntämästä mehevillä kankuillani peppuni takana olevaa metalliputkea.
Hötkyily ei auttanut, mutta Pimun tyyni käytös alkoi ottaa minua päähän. Päästin hätäisen avun huudon valkopaitaisen ihmisen hypätessä avautuneesta etuluukusta eteeni. Ulkonäön perusteella tuo ihminen olisi varmasti ollut eläinlääkäri ilman valkoista takkia, mutta hajun perusteella se oli meidän oma rakas, herkkuja antava ihmisemme. Tarkoittiko tämä, että ihmisemme olikin koko ajan ollut eläinlääkäri selkämme takana!
Petturi. Ajattelin makustellessani ihmiseni antamaa omenan puolikasta. Nyt oli aika tunkea minut ulos trailerista ja viedä kärsimään pahin mahdollinen kohtalo. Päätin ensin kokeilla liikkumattomuutta, taktiikka onnistui hyvin. Tuulaksi itseään kutsuva ihmisolento ei saanut minua hievahtamaankaan! Sain pihistettyä toisen omenan puolikkaan (joka itse asiassa taisi kuulua Pimulle, hups!) hänen huomaamattaan. Kun tilaisuuteni viimein koitti, peruutin lastaussiltaa alas hurjaa vauhtia ja singahdin läheiselle ruohokeitaalle.
Ympärillä näkyi lukuisia, viimeisen päälle puunattuja, ratsuja. Kaikki katsoivat minua ihmeissään, hieman kateellisena jopa. Osa yrittikin päästä kanssani maukkaalle ruohoapajalle Zumbaamalla ihminen selässä eteenpäin. Tuo taktiikka ei toimi, pärskähdin suuren puoliverisen nykiessään päätään maata kohti. Kuulin vihaista murinaa takaani ja kuinka ollakaan, se oli rakas ihmiseni!
Otin muutaman raviaskeleen kauemmas Tuulan juostessa minua takaa. Tämähän oli hauskaa! Kerta kaikkiaan! Ihminen oli nopea liikkeissään, vaikka ikähän tuossa käntyssä alkoi jo vähitellen näkyä. Ihminen mäkätti vierelläni, joten parhaaksi näin jättää hänet omaan arvoonsa ja ottaa ansaittu hiekkakylpy. Tuo ihmisotus karjui kurkkusuorana, joten ponkaisin pikavauhtia ylös. Nyt vasta tajusin katsella tarkemmin ympärilleni.
Emme me olleetkaan sen inhottavan klinikan pihassa. Olimme saapuneet hyppymestoille! Tämähän olikin parempi kuin hyvä juttu! Sain välipalaa, sen päätteeksi jälkiruokaa, hiekkakylvyn ja sen jälkeen pääsisin vielä pomppimaan yli niiden kivojen värillisten kepukoiden ylitse.
Tässä minä nyt seisoin. Häpäistynä. En saanutkaan pitää hankkimaani hiekkakuorrutetta, vaan jouduin jälleen puunattavaksi. Mikä pahinta, minulle tehtiin letti! Ajatelkaas, letti minunlaiselleni komealle herrasmiehelle. Tätä häpeän määrää ei voi sanoin kuvailla. Yritin kyllä kovasti pistää vastaan heiluttamalla päätäni ihmiseni taituroidessa lettiä. Pimu nautti ruohoa auton ja tämän ihme kopperon välissä, sillä välin kun minua täällä häpäistiin kaiken kansan edessä, niin tyypillistä Tuulaa…
Ihmiseni oli laittanut jotain tummaa päällensä ja painanut kummallisen hattunsa päähänsä. Minulle hän yritti kovasti saada tiukkaa satulavyötä, mutta onnistuin pullistelemaan niin, että hän ei saanut sitä yhtä tiukalle kuin tavallisesti, hienoa minä! Tai ehkä se ei ollutkaan pullistelustani kiinni, ehkä olen saanut vihdoin vatsan aluettani treenattua – onhan laidunkauden avajaisista jo monta kuukautta.
Lähestyimme hiekkapohjaista aluetta, jonne oli viritelty muutama hassu este. Ehei, tämähän on lasten leikkiä, taatusti ylitän tuon esteen nopeammin kuin yksikään muu tällä kentällä ravaava. Päätin vihdoin näyttää ihmiselleni osaamista ja kiihdytin huimaan laukkaan hypäten esteen korkealta ja kovaa. Ei tuo edes ollut kovin iso este, pärskäytin pienen naurun pyrähdyksen. Muut ratsukot katsoivat minua oudoksuen, ehkä olinkin ymmärtänyt nämä kilpailut väärin?
Ai, nyt me saavuimmekin jo ihan toiseen paikkaan. Nyt taidan ymmärtää, se oli vasta alkukarsinta, nyt olisi tosi kyseessä! Esteitä oli kyhättynä lukuiset määrät. Pitäisiköhän minun tietää järjestys, jossa nämä kuuluisi ylittää? No, jospa ihmiseni tekisi tällä kertaa edes jotain hyödyllistä näyttäen minulle jonkinmoisia merkkejä oikeasta esteestä.
Joo joo! Heilautin häntääni ihmiseni patistellessa laukkaa liikkeelle. Ei voi kiihtyä nollasta sataan ihan vain puolessa sekunnissa, haloo! Ensimmäinen este lähestyi, se oli mukava punavalkoraidallinen kepakko, jonka yli oli tarkoitus hypätä vauhdilla. Matka jatkui, mutta nyt kyseessä olikin pelottava, aidan näköinen kapistus. Kiihdytin vauhtiani, mutta juuri ennen estettä minun täytyi hieman hidastaa, jotta uskalsin varmasti hypätä tarpeeksi korkealta sen ylitse. Ihmiseni horjahti kyydissä, mutta ennätti takaisin ratsaille näyttämään minulle seuraavan esteen.
Vuorossa oli peräjälkeiset esteet jotka menivät minulta tunnetusti kuin lasten leikki! Vuorossa oli vielä ainakin yksi pieni mutta. Muuri! Ehkä jopa pelottavin este maan päällä. En nähnyt mitä sen takana odotti, joten epäröin hieman. Siellähän voisi olla eläinlääkäri odottamassa suoritukseni loppumista tai kenties niitä pieniä mörköjä joita on metsässä ja maneesin nurkissa! Jalkani tekivät muutaman tutisevan liikkeen, mutta suljin silmäni hypäten voimakkaalla liikkeellä yli tuosta kammottavasta asiasta.
Ihmiseni kehui minua, koko yleisö kehui minua! Olin ylpeä, ja tietysti hirnahdin Pimullekin kertoen loistavasta menestyksestäni kilpa kentillä. Palasimme taas sinne kentälle, missä alkukarsinnat oli järjestetty. Hmm, kummallista. Mietin, mutta rohkaistuin maistamaan ruohoa hiekkakentän laidalta. Ihmiseni antoi, ihme kyllä, minun jatkaa ruokataukoani, kunnes kuulin nimeni sanottavan jostain kaukaa.
Palasimme takaisin kentälle, jossa hassun näköinen ihminen saapui jokin ihmeellinen tuulessa heiluva, toivottavasti syötävä, asia kädessään. Hän saapui luokseni, taputti minua (mukavaa!) ja jostain syystä tarttui ihmistäni kädestä. Ymmärsin tilanteen vakavuuden ja peruutin kauemmas tuosta tuntemattomasta ihmisestä. Tuula kuitenkin hoputti minut takaisin lähtöpisteeseen, jossa minuun kiinnitettiin se ihmeellinen härpäke. Kummastelin tilannetta, eikö se ollutkaan herkku? Ihmiset aloittivat taputuksen ja Tuula hoputti minua laukalle. Täh? Ai nyt vai, mietin ja odottelin useampia apuja ratsastajaltani. Ilmeisesti joo, totesin noin kymmenen pohkeen ja kahdenkymmenen pidätteen jälkeen ja nostin laukan.
Palasimme näiden outojen tapahtumien saattelemana autolle, jossa Pimu edelleen laidunsi makoisen näköistä ruohoa. Minulta poistettiin tuo kaamea satula inhottavine vöineen. Tämän lisäksi pääsin eroon rumasta letistä, sain juoda raikasta vettä ja sen jälkeen vielä kasan kuivattuja leipiä. Pimupa ei saanut, lällälää. Pimu käveli tuonne ahtaaseen hökkeliin, jonne ilmeisesti minunkin oli mentävä. Enpä mennyt, ennen kuin sain maittavan kauratarjoilun suoraa turpani alle.
Tämä päivä oli oikein mukava, vaikka ihmisemme näytti kotiin päästyämme hyvin väsyneeltä. Pääsimme Pimun kanssa nauttimaan oman suuren laitumemme makoisasta tarjonnasta ja läiskimään kärpäsiä kauemmaksi. Karsinani oven eteen oli ilmestynyt se kummallinen härpäke, joka minuun oli aiemmin kiinnitetty. Yritin sitä eräänä päivänä hieman maistella, kulinaristi kun olen, mutta ilmeisesti se on tarkoitettu vain ihmiseni iloksi.
Werry + Varmajalka
Siis tänään oli varmaan yksi hirveimmistä päivistä pitkään aikaan! Meillä oli tänään startti Allu Expressin esteratsastuskilpailuissa, mutta noh, elämä kun juuri tänään halusi tehdä temppujaan. Päivä alkoi aikalailla sillä, että meidän Vontte ei vain millään halunnut tulla tänään sieltä laitumen perältä sisälle hoidettavaksi. Yleensähän oripoika tuli kiltisti, mutta ilmeisesti tänään oli joku ihme päivä sille. Kymmenen minuutin jälkeen luojan kiitos Vontte antautui ja pääsimme tallille. Ajattelin että tuo äskeinen oli ollut se kaikista pahin, mutta totta kai kaadoin kahvit omille valkoisille ratsastuspöksyille! Siinäpäs tuli kiire vaihtaa housut toisiin ja lastata hevonen äkkiä hevosautoon. Menomatkalla tuli vielä yksi probleema, nimittäin rengas puhkesi jostain ihmeen syystä. Heti sen huomatessa, tajusin, ettei tämä päivä enää voisi paremmaksi mennä. Minun onneksesi minulle oli ollut vararengas mukana, ja no se olikin se yksi hyvä juttu menomatkalla. Pääsin perille ehjin nahoin, vaikka melkein myöhässä. Nyt vain toivoin että startti onnistuisi paremmin...
Salma + Bonnie KN
Kymmenen vinkkiä hevosmiestaitoisille ratsastajille kisamatkalta paluuseen:
1. Jos olet niin onnekkaassa asemassa, että istut pelkääjän paikalla - nuku. Nuku oikeasti.
2. Vaikket saa unta, koska olet innoissasi sijoituksestasi, älä laita ruusuketta roikkumaan vetoauton tuulilasiin.
3. Vaikka koettaisit ruusuketta tuulilasiin pieneksi hetkeksi, älä ylpisty sitä tuijotellessasi niin, että heität jalat pelkääjän paikan eteen kojelaudalle.
4. Jos näet poliisiauton tekevän ratsiaa viidensadan metrin päässä kotitallista, heitä jalkasi heti alas. Älä ajattele, etteivät he kiinnitä huomiota muihin kuin kuskiin.
5. Jos poliisi kuitenkin puhuttelee sinua, älä piilota kasvojasi käsiesi taakse. Kohtaa poliisi suoraselkäisenä ja laske jalkasi kojelaudalta.
6. Älä siirrä puheenaihetta voitettuun ruusukkeeseen, sillä poliisi ei jostain syystä ole kiinnostunut siitä.
7. Kun poliisi käskee sinua todistamaan, että autossa on oikea hevonen, älä yritä kiinnittää ruusuketta hevosesi poskihihnaan.
8. Kun hevonen seisoo kylmissään ja hämillään trailerin sivulla, unohda viimeinkin se ruusuke. Hevosesi on sijoittunut, uskoo poliisi sen tai ei.
9. Älä pakota poliisia katsomaan kisojen lähtölistasta sinun nimeäsi, kun hän yrittää tarkistaa kuskisi ajokorttia.
10. Älä ole hämilläsi, kun poliisi kehottaa sinua vilvoittamaan sijoituksesta häkeltynyttä päätäsi hetkeksi. Loppumatkan käveleminen tallille on ihan mukavaa. Edessä huristavan vetoauton pienenevät takavalot antavat oman pikantin tunnelmanlisäyksensä kisamatkan loppupuoleen.
Salma + Bonnie KN
Paluumatkalla, kun keskustelin pilkkopimeässä autossa yltiöväsyneen kisahoitajani kanssa päivän aikaratsastusluokasta, hän innostui sanoittamaan minulle uudelleen Sound of Musicin (salainen tarkoitus oli kai saada minut hiljenemään). Lopputulemana oli ainoastaan se, että hyräilin viimeiset sata kilometriä laulua uusilla sanoilla - kovaan ääneen, tietty.
Näin tämän kesän uusi esteratsastushitti kuului:
Yleisön humu ja hienot kopukat
Nahkaiset suitset ja pyntätyt tukat
Kiiltävien ponien luvattu maa
Mikä voi olla sen nopeampaa
Valkean ponin kun selässä laukkaan
Ja muurin jos toisenkin yli mä paukkaan
Kun voittoradalle saan ratsastaa
Mikä voi olla sen nopeampaa
Ei saa tilille virheitä karttuu
Enkä kauan mä radalla ehdi nyt varttuu
Rakettiryhmän kun voitamme taas
Mikä voi olla sen nopeampaa
Jos rata hukkuu, tai puomi tippuu
Tai aika tikittää
Niin pohkeita minä vain paukuttelen
Ja ratsukot muut taa jää
Vastuuhenkilönä Annundwen (VRL-00399), allu.express@gmail.com
Kaikki alle 148cm luokitellaan poneiksi.
3 hevosta / luokka / henkilö.
Hevonen voi osallistua 2 luokkaan.
Hevonen voi osallistua vain kerran yhteen luokkaan.
Luokkiin otetaan 30 ratsukkoa.
Osallistuminen sallittu vasta sen jälkeen, kun kutsu löytyy VRL:n kalenterista.
Tulokset arvostelee Annundwen.
Osallistumismuoto tähän alle:
Ratsastaja (VRL-00000) - Hevonen VH00-000-0000
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen ja Hevosen VH-tunnus vapaaehtoinen
Tarinat puolestaan lähetetään osoitteeseen allu.express@gmail.com otsikolla ERJ-tarina
Luokat avoinna kaikille
1. 60cm
2. 80cm
3. 100cm
4. 120cm
Tarinaohjeistukset:
-pituudella ei ole väliä
-tyyli saa olla kaikkea twiitistä fantasianovelliin
-tekstin sujuvuus ja luettavuus on tärkeintä
Luokkakohtaiset:
1. Tarinan kertojana kisahoitaja tms, ei ratsastaja
2. Tarinan kertojana hevonen itse.
3. Tarinassa meno-/tulomatkan kommellukset
4. Tarinassa itse suoritus, kyseessä aikaratsastusluokka
Osallistujat:
1. 60cm
2. 80cm
1. Tuula (VRL-14043) – Vester
3. 100cm
1. Salma (VRL-13360) - Bonnie KN VH15-029-0290
2. Werry (VRL-12945) - Varmajalka
4. 120cm
1. Salma (VRL-13360) - Bonnie KN VH15-029-0290
Tuula + Vester
Seisoskelin taas siinä ahtaassa tilassa, jossa ei edes kylkeään ylettynyt raapimaan. Vierelläni heinää mutusti pihattotoverini Pimu. Liekö tuo nuori neiti tiesi mihin olimme matkalla? Ihmisemme oli pakannut taas tuon pelottavan, mustan hökkelin täyteen puristavia satulavöitä ja hampaiden välissä kirskuvia kuolaimia, tämä ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa. Olimme matkalla eläinlääkärin luo!
Aloin hermoilla tajuttuani tilanteen, pyörin ja hyörin suuntaan ja toiseen. Oli pakko keksiä pakotie. Yritin potkaista laskusillan alas, mutta eihän se hievahtanut minnekään. Yritin saada Pimun mukaan ovelaan juoneeni, mutta se viis veisasi jatkaen heiniensä mutustamista, pahainenkin tamma! Yhtäkkiä vauhti alkoi hidastua ja matkan teko tyssäsi. Kuulin auton oven avautuvan ja paiskautuvan kiinni.
Nyt se on menoa, viitoin Pimulle päätäni hurjasti heiluttaen. Eläinlääkäri tulisi valkoisine takkeineen ja kaappaisi meidät, ihmisemme vain katsellen vierestä! Laskusillan metalliset lukot aukesivat yksi kerrallaan ja lopulta se laskettiin alas. Katsoin kauhistuneena valkopaitaista ihmishahmoa ja yritin pomppimalla päästä ahtaasta tilastani. Mahani oli jumiutunut väliseinän ja jykevämmän seinän väliin, mutta se ei estänyt minua työntämästä mehevillä kankuillani peppuni takana olevaa metalliputkea.
Hötkyily ei auttanut, mutta Pimun tyyni käytös alkoi ottaa minua päähän. Päästin hätäisen avun huudon valkopaitaisen ihmisen hypätessä avautuneesta etuluukusta eteeni. Ulkonäön perusteella tuo ihminen olisi varmasti ollut eläinlääkäri ilman valkoista takkia, mutta hajun perusteella se oli meidän oma rakas, herkkuja antava ihmisemme. Tarkoittiko tämä, että ihmisemme olikin koko ajan ollut eläinlääkäri selkämme takana!
Petturi. Ajattelin makustellessani ihmiseni antamaa omenan puolikasta. Nyt oli aika tunkea minut ulos trailerista ja viedä kärsimään pahin mahdollinen kohtalo. Päätin ensin kokeilla liikkumattomuutta, taktiikka onnistui hyvin. Tuulaksi itseään kutsuva ihmisolento ei saanut minua hievahtamaankaan! Sain pihistettyä toisen omenan puolikkaan (joka itse asiassa taisi kuulua Pimulle, hups!) hänen huomaamattaan. Kun tilaisuuteni viimein koitti, peruutin lastaussiltaa alas hurjaa vauhtia ja singahdin läheiselle ruohokeitaalle.
Ympärillä näkyi lukuisia, viimeisen päälle puunattuja, ratsuja. Kaikki katsoivat minua ihmeissään, hieman kateellisena jopa. Osa yrittikin päästä kanssani maukkaalle ruohoapajalle Zumbaamalla ihminen selässä eteenpäin. Tuo taktiikka ei toimi, pärskähdin suuren puoliverisen nykiessään päätään maata kohti. Kuulin vihaista murinaa takaani ja kuinka ollakaan, se oli rakas ihmiseni!
Otin muutaman raviaskeleen kauemmas Tuulan juostessa minua takaa. Tämähän oli hauskaa! Kerta kaikkiaan! Ihminen oli nopea liikkeissään, vaikka ikähän tuossa käntyssä alkoi jo vähitellen näkyä. Ihminen mäkätti vierelläni, joten parhaaksi näin jättää hänet omaan arvoonsa ja ottaa ansaittu hiekkakylpy. Tuo ihmisotus karjui kurkkusuorana, joten ponkaisin pikavauhtia ylös. Nyt vasta tajusin katsella tarkemmin ympärilleni.
Emme me olleetkaan sen inhottavan klinikan pihassa. Olimme saapuneet hyppymestoille! Tämähän olikin parempi kuin hyvä juttu! Sain välipalaa, sen päätteeksi jälkiruokaa, hiekkakylvyn ja sen jälkeen pääsisin vielä pomppimaan yli niiden kivojen värillisten kepukoiden ylitse.
Tässä minä nyt seisoin. Häpäistynä. En saanutkaan pitää hankkimaani hiekkakuorrutetta, vaan jouduin jälleen puunattavaksi. Mikä pahinta, minulle tehtiin letti! Ajatelkaas, letti minunlaiselleni komealle herrasmiehelle. Tätä häpeän määrää ei voi sanoin kuvailla. Yritin kyllä kovasti pistää vastaan heiluttamalla päätäni ihmiseni taituroidessa lettiä. Pimu nautti ruohoa auton ja tämän ihme kopperon välissä, sillä välin kun minua täällä häpäistiin kaiken kansan edessä, niin tyypillistä Tuulaa…
Ihmiseni oli laittanut jotain tummaa päällensä ja painanut kummallisen hattunsa päähänsä. Minulle hän yritti kovasti saada tiukkaa satulavyötä, mutta onnistuin pullistelemaan niin, että hän ei saanut sitä yhtä tiukalle kuin tavallisesti, hienoa minä! Tai ehkä se ei ollutkaan pullistelustani kiinni, ehkä olen saanut vihdoin vatsan aluettani treenattua – onhan laidunkauden avajaisista jo monta kuukautta.
Lähestyimme hiekkapohjaista aluetta, jonne oli viritelty muutama hassu este. Ehei, tämähän on lasten leikkiä, taatusti ylitän tuon esteen nopeammin kuin yksikään muu tällä kentällä ravaava. Päätin vihdoin näyttää ihmiselleni osaamista ja kiihdytin huimaan laukkaan hypäten esteen korkealta ja kovaa. Ei tuo edes ollut kovin iso este, pärskäytin pienen naurun pyrähdyksen. Muut ratsukot katsoivat minua oudoksuen, ehkä olinkin ymmärtänyt nämä kilpailut väärin?
Ai, nyt me saavuimmekin jo ihan toiseen paikkaan. Nyt taidan ymmärtää, se oli vasta alkukarsinta, nyt olisi tosi kyseessä! Esteitä oli kyhättynä lukuiset määrät. Pitäisiköhän minun tietää järjestys, jossa nämä kuuluisi ylittää? No, jospa ihmiseni tekisi tällä kertaa edes jotain hyödyllistä näyttäen minulle jonkinmoisia merkkejä oikeasta esteestä.
Joo joo! Heilautin häntääni ihmiseni patistellessa laukkaa liikkeelle. Ei voi kiihtyä nollasta sataan ihan vain puolessa sekunnissa, haloo! Ensimmäinen este lähestyi, se oli mukava punavalkoraidallinen kepakko, jonka yli oli tarkoitus hypätä vauhdilla. Matka jatkui, mutta nyt kyseessä olikin pelottava, aidan näköinen kapistus. Kiihdytin vauhtiani, mutta juuri ennen estettä minun täytyi hieman hidastaa, jotta uskalsin varmasti hypätä tarpeeksi korkealta sen ylitse. Ihmiseni horjahti kyydissä, mutta ennätti takaisin ratsaille näyttämään minulle seuraavan esteen.
Vuorossa oli peräjälkeiset esteet jotka menivät minulta tunnetusti kuin lasten leikki! Vuorossa oli vielä ainakin yksi pieni mutta. Muuri! Ehkä jopa pelottavin este maan päällä. En nähnyt mitä sen takana odotti, joten epäröin hieman. Siellähän voisi olla eläinlääkäri odottamassa suoritukseni loppumista tai kenties niitä pieniä mörköjä joita on metsässä ja maneesin nurkissa! Jalkani tekivät muutaman tutisevan liikkeen, mutta suljin silmäni hypäten voimakkaalla liikkeellä yli tuosta kammottavasta asiasta.
Ihmiseni kehui minua, koko yleisö kehui minua! Olin ylpeä, ja tietysti hirnahdin Pimullekin kertoen loistavasta menestyksestäni kilpa kentillä. Palasimme taas sinne kentälle, missä alkukarsinnat oli järjestetty. Hmm, kummallista. Mietin, mutta rohkaistuin maistamaan ruohoa hiekkakentän laidalta. Ihmiseni antoi, ihme kyllä, minun jatkaa ruokataukoani, kunnes kuulin nimeni sanottavan jostain kaukaa.
Palasimme takaisin kentälle, jossa hassun näköinen ihminen saapui jokin ihmeellinen tuulessa heiluva, toivottavasti syötävä, asia kädessään. Hän saapui luokseni, taputti minua (mukavaa!) ja jostain syystä tarttui ihmistäni kädestä. Ymmärsin tilanteen vakavuuden ja peruutin kauemmas tuosta tuntemattomasta ihmisestä. Tuula kuitenkin hoputti minut takaisin lähtöpisteeseen, jossa minuun kiinnitettiin se ihmeellinen härpäke. Kummastelin tilannetta, eikö se ollutkaan herkku? Ihmiset aloittivat taputuksen ja Tuula hoputti minua laukalle. Täh? Ai nyt vai, mietin ja odottelin useampia apuja ratsastajaltani. Ilmeisesti joo, totesin noin kymmenen pohkeen ja kahdenkymmenen pidätteen jälkeen ja nostin laukan.
Palasimme näiden outojen tapahtumien saattelemana autolle, jossa Pimu edelleen laidunsi makoisen näköistä ruohoa. Minulta poistettiin tuo kaamea satula inhottavine vöineen. Tämän lisäksi pääsin eroon rumasta letistä, sain juoda raikasta vettä ja sen jälkeen vielä kasan kuivattuja leipiä. Pimupa ei saanut, lällälää. Pimu käveli tuonne ahtaaseen hökkeliin, jonne ilmeisesti minunkin oli mentävä. Enpä mennyt, ennen kuin sain maittavan kauratarjoilun suoraa turpani alle.
Tämä päivä oli oikein mukava, vaikka ihmisemme näytti kotiin päästyämme hyvin väsyneeltä. Pääsimme Pimun kanssa nauttimaan oman suuren laitumemme makoisasta tarjonnasta ja läiskimään kärpäsiä kauemmaksi. Karsinani oven eteen oli ilmestynyt se kummallinen härpäke, joka minuun oli aiemmin kiinnitetty. Yritin sitä eräänä päivänä hieman maistella, kulinaristi kun olen, mutta ilmeisesti se on tarkoitettu vain ihmiseni iloksi.
Werry + Varmajalka
Siis tänään oli varmaan yksi hirveimmistä päivistä pitkään aikaan! Meillä oli tänään startti Allu Expressin esteratsastuskilpailuissa, mutta noh, elämä kun juuri tänään halusi tehdä temppujaan. Päivä alkoi aikalailla sillä, että meidän Vontte ei vain millään halunnut tulla tänään sieltä laitumen perältä sisälle hoidettavaksi. Yleensähän oripoika tuli kiltisti, mutta ilmeisesti tänään oli joku ihme päivä sille. Kymmenen minuutin jälkeen luojan kiitos Vontte antautui ja pääsimme tallille. Ajattelin että tuo äskeinen oli ollut se kaikista pahin, mutta totta kai kaadoin kahvit omille valkoisille ratsastuspöksyille! Siinäpäs tuli kiire vaihtaa housut toisiin ja lastata hevonen äkkiä hevosautoon. Menomatkalla tuli vielä yksi probleema, nimittäin rengas puhkesi jostain ihmeen syystä. Heti sen huomatessa, tajusin, ettei tämä päivä enää voisi paremmaksi mennä. Minun onneksesi minulle oli ollut vararengas mukana, ja no se olikin se yksi hyvä juttu menomatkalla. Pääsin perille ehjin nahoin, vaikka melkein myöhässä. Nyt vain toivoin että startti onnistuisi paremmin...
Salma + Bonnie KN
Kymmenen vinkkiä hevosmiestaitoisille ratsastajille kisamatkalta paluuseen:
1. Jos olet niin onnekkaassa asemassa, että istut pelkääjän paikalla - nuku. Nuku oikeasti.
2. Vaikket saa unta, koska olet innoissasi sijoituksestasi, älä laita ruusuketta roikkumaan vetoauton tuulilasiin.
3. Vaikka koettaisit ruusuketta tuulilasiin pieneksi hetkeksi, älä ylpisty sitä tuijotellessasi niin, että heität jalat pelkääjän paikan eteen kojelaudalle.
4. Jos näet poliisiauton tekevän ratsiaa viidensadan metrin päässä kotitallista, heitä jalkasi heti alas. Älä ajattele, etteivät he kiinnitä huomiota muihin kuin kuskiin.
5. Jos poliisi kuitenkin puhuttelee sinua, älä piilota kasvojasi käsiesi taakse. Kohtaa poliisi suoraselkäisenä ja laske jalkasi kojelaudalta.
6. Älä siirrä puheenaihetta voitettuun ruusukkeeseen, sillä poliisi ei jostain syystä ole kiinnostunut siitä.
7. Kun poliisi käskee sinua todistamaan, että autossa on oikea hevonen, älä yritä kiinnittää ruusuketta hevosesi poskihihnaan.
8. Kun hevonen seisoo kylmissään ja hämillään trailerin sivulla, unohda viimeinkin se ruusuke. Hevosesi on sijoittunut, uskoo poliisi sen tai ei.
9. Älä pakota poliisia katsomaan kisojen lähtölistasta sinun nimeäsi, kun hän yrittää tarkistaa kuskisi ajokorttia.
10. Älä ole hämilläsi, kun poliisi kehottaa sinua vilvoittamaan sijoituksesta häkeltynyttä päätäsi hetkeksi. Loppumatkan käveleminen tallille on ihan mukavaa. Edessä huristavan vetoauton pienenevät takavalot antavat oman pikantin tunnelmanlisäyksensä kisamatkan loppupuoleen.
Salma + Bonnie KN
Paluumatkalla, kun keskustelin pilkkopimeässä autossa yltiöväsyneen kisahoitajani kanssa päivän aikaratsastusluokasta, hän innostui sanoittamaan minulle uudelleen Sound of Musicin (salainen tarkoitus oli kai saada minut hiljenemään). Lopputulemana oli ainoastaan se, että hyräilin viimeiset sata kilometriä laulua uusilla sanoilla - kovaan ääneen, tietty.
Näin tämän kesän uusi esteratsastushitti kuului:
Yleisön humu ja hienot kopukat
Nahkaiset suitset ja pyntätyt tukat
Kiiltävien ponien luvattu maa
Mikä voi olla sen nopeampaa
Valkean ponin kun selässä laukkaan
Ja muurin jos toisenkin yli mä paukkaan
Kun voittoradalle saan ratsastaa
Mikä voi olla sen nopeampaa
Ei saa tilille virheitä karttuu
Enkä kauan mä radalla ehdi nyt varttuu
Rakettiryhmän kun voitamme taas
Mikä voi olla sen nopeampaa
Jos rata hukkuu, tai puomi tippuu
Tai aika tikittää
Niin pohkeita minä vain paukuttelen
Ja ratsukot muut taa jää
